tiistai 26. marraskuuta 2013

Emalointi

Olen aina ihaillut emaloituja koruja. Nyt olin innoissani, kun pääsin tekemään niitä itse.
Käytössämme oli Efcolor emalointijauhe, joka sulaa 160´c, jolloin se sulaa kotiuunissa tai hellan levyllä.

Movemberin innoittamana tein viikset. 

Kuvio piirretään kuparille ja leikataan irti. 


Reunat viilataan ja hiotaan niin, ettei siihen jää teräviä reunoja. 
Korulenkkiä varten porataan reikä (tässä tapauksessa reijät). 



Pinta puhdistetaan sitruunahapolla ja huuhdellaan vedellä sekä kuivataan hyvin. 
Emalointijauhe ripotellaan korupalan päälle. 


Kuparilevy emailointijauheineen nostetaan varovasti hellanlevyn päälle (jonka päällä on alumiinufoliota sekä ritilä). Korun saa ottaa pois, kun pinta on kupruillut ja sen jälkeen sileentynyt. 




Lisäksi tein joulua ajatellen punaiset yksinkertaiset korut lahjaksi (tai ehkä lahjaksi). 
Nämä korut ovat yksinkertaisemmat kuin viiksi-koru. Valmistustekniikka oli samanlainen kuin aiemmin. 
Kuparilevylle piirretään korun ääriviivat. Tämän korun sain leikattua isolla leikkurilla, jolloin reunat olivat siistit sekä tasaiset. Lisäksi ennen emalointia porataan reikä korulenkkiä varten. 





Koska minulle jäi kuparilevyä vielä jäljelle ajattelin käyttää sen tehokkaasti (ja koska hieman innostuin emaloinnista). Tein lisää yksinkertaisen mallisia korulaattoja. Ideana ihania värejä ja hieman tyttömäistä kimalletta. 






Innostuin vielä kokeilemaan erilaista muotoa ja emalin yhdistämistä. Kylmäpakotin kuparilevyn ja porasin reijän korulenkkiä varten. Eräällä opiskelukaverilla oli kakkupaperia mukanaan ja hän kokeili kakkupaperia sabluunana. Kuvio oli kaunis ja varsinkin voimakkailla väreillä, kuvio oli todella näyttävä.  


1 kommentti: