tiistai 26. marraskuuta 2013

Muovi

Muovi oli materiaalina minulle uusi. Tällä tavalla en ole muovista tehnyt mitään aiemmin. Olen käyttänyt ja kokeillut kutistemuovia, joka sopii myös oppilaiden kanssa kokeiltavaksi mainiosti. 

Kutistemuovista koruja. Kutistemuovi on siitä loistava materiaali, että sitä on helppo käsitellä. Ainoa kohta, jossa voi mennä pieleen, on uunissa jos unohtaa kutistemuovin uuniin liian kauaksi aikaa. 




Käytimme polystyreeni-levyä muovi kokeiluihimme. Se on pehmeämpää ja helpompaa käsitellä kuin akryylimuovi. 

Avaimenperässä on liimattuna polystyreeniliimalla yhteen limattuja levejä, joista sitten sahasin pienempiä paloja. Laitoin vähän ronskilla kädellä liimaa (ajatuksella enempi parempi), mutta se tursuili välistä ulos, joten pelastuksena jouduin liimaamaan yhden levy lisää (toinen valkoinen). Tämän seurauksena yhteenliimatusta palasta tuli melko paksu ja sen käyttäminen oli hieman haasteellista. Ohuempaan levyynhän saisi tuon avainrenkaan suoraan kiinni, ilman apuvälineitä, jolloin se olisi kestävämpi.   


Sama paksuusongelma tuli vastaan näissä korvakoruissa. Kun kerroksia oli paljon, oli hankala keksiä miten korun saisi kiinnitettyä korvakorukoukkuihin. 



Halusin myös testata kuvion sahaamista muovista. Piirsin kuvion ensin muoville ja sahasin sen jälkeen kuvion. N-kirjainhan on melko yksinkertainen ja se olikin helppo toteuttaa. Reunat hioin hienolla hiomapaperilla. 


Opettajamme oli tehnyt tyylikkäät salaattiottimet, joista innostuin kovasti. Lähdin innoissani ensimmäisenä muovityönä toteuttamaan salaattiottimia. No, ei mennyt kuin Strömsössä. 
Kuumennuslaite oli ollut päällä jo muutaman tunnin siinä vaiheessa, kun oli minun vuoroni päästä sulattamaan ja pehmentämään muovia keskiosan ´ryppyä´ varten. Koska koko liuskaa ei haluttu sulattaa laitettiin viiluja tiettyihin kohtiin suojaksi, jossa ´rypytys´ saataisiin vain tiettyihin kohtiin. Ilmeisesti laite oli liian kuuma ja muovinpalani suli kiinni viiluihin. No, yritin olla lannistumatta ja yrittää silti tehdä ottimet valmiiksi. Hioin muotoa ja yritin kaunistella ja parannella pieleen mennyttä työtä. Muovi oli kuitenkin liian sulanut ja taittui rumasti eikä käyttäytynyt lainkaan kuten piti. Epäonnistumisista kuitenkin oppii. Vielä en ihan tiedä mikä tämän työn oppi oli, mutta ainakin se, ettei muovia saa lämmittää liikaa. 



Lempparini muovitöistä oli tämä kirjatuki. Yksinkertainen, kaunis ja siinä on juju. Oppilaiden kanssa tälläisen toteuttaminen on helppoa, sillä kirjatukeen tarvitaan vain tarpeeksi iso suorakaiteen mallinen pala polystyreeniä, jonka jokainen oppilas voi muotoilla haluamansa malliseksi. 
Muoto sahataan ja reunat hiotaan. Mitataan hyvä paikka taitokselle. Raumalta löytyi lämmityslaite, joka lämmitti vain tietystä kohtaa. Kuumailmapuhaltimen kanssa tämä onnistuu, mutta tarkkana saa olla, ettei muovi pääse lämpiämään ja sulamaan liikaa. Lämmitetty muovi laitettiin 90´ kulmaan muottia vasten (meillä oli levy, johon oli ruuvattu pala lankkua). Muovikappaletta painettiin tukea vasten ja kun se oli tarpeeksi jäähtynyt se kovetettiin vielä kylmän vesihanan alla.  



Kovin painavia lasteja ei tämä kirjatuki jaksa kannatella.


Innostuin koruaiheesta ja halusin tehdä muovista myös koruja. Halusin yksinkertaisia muotoja, joita oppilaatkin voisivat tehdä. 
Korut ovat siitä kivoja, että ne ovat pieniä, helposti valmistettavia ja ne voi tehdä myös lahjaksi, jolloin suunnittelun lähtökohdaksi voi ottaa lahjansaajan ja sen miettimisen, millaisesta korusta lahjansaaja pitäisi.  



Oppilaiden kanssa muotojen suunnittelussa kannattaa painottaa helppojen ja yksinkertaisten muotojen valistemista. Sydän on muotona ihana ja kaunis, mutta haastava sahata. 
Reijän poraaminen on helppoa ja jokainen pystyy sen tekemään itse. Suunnittelussa kannattaa ottaa tosin huomioon, miten reijän paikka vaikuttaa korun käytettävyyteen ja estetiikkaan.






Käsityön nelikenttä (Huovila, HIntsa & Säilä; Kirja käsityöstä 2010) 
Muovitöissä

Tiedot ja taidot
- muovin käyttäytyminen ja muokkaaminen
- muovin; sahaaminen, poraaminen, lämmittäminen, kuumataivutus, liimaaminen

Suunnittelun taidot
- suunnittelun kriteerit; välineet, materiaalit, esteettisyys, tarkoituksenmukaisuus ja toimivuus sekä sopivuus käyttäjälle
- ongelmanratkaisutaitojen kehittyminen
- värisuunnittelu

Työskentelyn taidot
- oman työn vaatimien työvaiheiden hahmottaminen
- työturvallisuus
- tarkkuus ja huolellisuus
- kärsivällisyys

Kasvamisen taidot
- oman ja toisen työn arvostaminen
- ideoiden ja tuotteiden arvostaminen
- mahdollisuus pyrkiä parempaan
- epäonnistumisen sietäminen

1 kommentti:

  1. Ihanat bambit! Mielenkiintoisia juttuja sulla täällä, uusi lukija ilmoittautuu :)

    VastaaPoista