Neuloja ja nauloja: Keppieläin-projekti

~Kokemuksellinen tuotesuunnitteluprojekti ensimmäisellä vuosiluokalla~

Ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille tuotesuunnittelun pohtiminen oli hankalaa. Aloin miettimään omia ensimmäisen vuosiluokan oppilaitani, jotka ovat niin pieniä, mutta samalla tajusin, että jos aihetta käsittelisi lapset omien kokemusten kautta, voisi projekti olla hyvin hauska ja antoisa. Oppilaille voisi myös avata käsitettä ´tuotesuunnittelu´, toki huomioiden käsitteen laajuus, ja käsittelyn olisi oltava lapsilähtöistä sekä -tajuista. Pienten oppilaiden kanssa olisi mielestäni liian haastavaa pohtia taidekäsityön, tuotesuunnittelun ja taitokäsityön keskinäisiä suhteita, mutta pintaa voitaisiin raapaista. Kullakin alueella on omia erityisiä piirteitään, mutta ne eivät ole toisensa poissulkevia, vaan niillä on yhteisiä elementtejä ja toisiaan tukevia toimintamuotoja. Hyvänä esimerkkinä tästä voisi olla tuotesuunnittelijan työ, jossa on hyötyä sekä kädentaidoista että taiteesta. Tätä voisi esitellä oppilaille projektin edetessä ja selittää aina sopivaan vaiheeseen liittyen tätä. (http://sokl.uef.fi/verkkojulkaisut/kipinat/SPetTK.htm).

Ensimmäisen luokan käsitöissä usein opettaja antaa oppilaille valmiin mallin, johon oppilas saa värejä vaihtamalla vaikuttaa hieman käsityön lopulliseen ulkonäköön ja lopputulokseen. Tiedän jopa opettajia, jotka määräävät minkä värisiä käsitöiden on oltava. Lopulta luokassa on esillä 24 samanlaista käsityötä, josta omansa erottaa pienen pienistä yksityiskohta eroista käsialasta (eli esim. ompelutekniikasta). tai Pöllöjen on oltava valkoisia tai ruskeita, eiväthän pöllöt oikeastikaan ole muun värisiä? Toiset opettajat taas antavat tässä oppilaan omalle luovuudelle ja mielikuvitukselle enemmän tilaa. Pöllöt voivat olla vaikka vaaleansinisiä taivaspöllöjä, joilla on keltaisia ja punaisia sulkia sekä vaaleanpunaiset silmät. Opettaja toki pääsee helpoimmalla, kun käsityö on tiukasti ohjeistettu ja opettajalla on selvät sävelet mitä kaikki tekevät. Mutta mielestäni hyvin helposti opettaja voi myös antaa oppilaiden omille ideoille ja toteutuksille tilaa. Opettaja voi tarjota oppilaalle kehykset, joiden puitteissa toimia. Ensimmäisillä luokilla oppilaiden taidot kuitenkin antavat jo itsessään tietynlaiset kehykset tekemiselle.

Kokemuksellisessa tuotesuunnittelussa pyritään luokkaan luomaan tunnin alussa mielikuvitusta ruokkiva ilmapiiri, esimerkiksi jonkin leikin avulla. Kun tunnelma on vapautunut, oppilaat uskaltavat laittaa itsensä likoon. Ideoille saa nauraa, mutta niitä ei saa kritisoida tai pilkata. (Kenttälä, M. 2009, 36.) Oppilaille voi näyttää inspiraatiokuvia, joilla herätellään oppilaiden ajatuksia ja ideoita. Myös musiikin yhdistäminen leikkiin tai inspirointihetkeen auttaa lapsia irtautumaan luokkahuonetilanteesta.

Mikä tahansa luokkahuone käy ideointimenetelmien kokeiluun, mutta voi olla myös paikallaan vaihtaa paikkaa. Paikan vaihtaminen toiseksi voi ruokkia ideointia ja mielikuvitusta. Voi lähteä ulos tai vaikka museoon. Tarkoituksena on etsiä mukava paikka, jossa voi ideoida. Välineiksi tarvitaan kirjoitus- ja piirtämistarvikkeet, kuten papereita, kyniä, kartonkikortteja, muistilehtiöitä ja tarralappuja ideointimenetelmästä riippuen. (Kenttälä, M. 2009, 36).

Oppilaat saisivat kokea tuotteensuunnittelun eri vaiheet elämyksellisesti ja muotoilukasvatuksen ansiosta lapsi pystyy tunnistamaan omat kokemuksensa esineisiin nähden; kavereiden ja median sekä vanhempien arvolatauksista huolimatta (Kenttälä, M. 2009, 27.)

Keppieläin

Tavoitteet nelikentän mukaisesti

Tiedot ja taidot:

Materiaalit; puhdas ehjä villasukka, huopa tai kangas, lanka, moppilanka tai kude, napit yms. koristeluun, puurima, maali tai petsi.

Tekniikat; mittaaminen, sahaaminen, käsin ompeleminen, kirjominen, applikointi, virkkaaminen, vanun kanssa työskentely, hiominen, kaavan käyttö.

Työvälineet; saha, hiekkapaperi, neula, sakset, tietokone, värikynät, porakone (opettaja käyttää), nuppineulat.

Suunnittelun taidot:

Oman suunnitelman tekeminen, tarinan kirjoittaminen, tarinan kuvittaminen suunnitelmaksi, oman suunnitelman tekeminen käyttötarkoitus ja omat mieltymykset huomioiden, eri vaiheiden suunnittelu ja pohtiminen, värin käyttö.

Työskentelyn taidot:

Itsenäinen omatoiminen suunnittelu, yhteiseen keskusteluun osallistuminen ja ideoiden jakaminen, ohjeiden mukaan toimiminen, huolellinen työskentely, uusien taitojen opetteleminen, työvälineiden oikea ja tarkoituksenmukainen käyttö.

Kasvamisen taidot:

Teknisentyön ja käsityöluokan sääntöihin tutustuminen ja niiden noudattaminen, omien taitojen kehittyminen, työturvallisuus.

Käsityön nelikenttä (Huovila, Hintsa & Säilä, 2010, 17).

Otin oman projektini tuotteeksi keppieläimen. Projektin suunnittelu lähtisi liikenteeseen runosta tai tarinasta tai tarinan aihiosta, jonka opettaja lukisi. Itse valitsin kaksi hevosaiheista runoa, jotka ovat Pikku Pegasos-runokokoelmasta (Helakisa, K. toim. 1981, 27, 27). Opettaja lukisi runot oppilaille ja niitä lukiessaan opettajalla voisi olla muutama kuva, joita oppilaat voisivat katsella samalla kun opettaja lukee runot. Musiikkitunnilla voitaisiin laulaa eläin-aiheisia lauluja. Eläimiä voidaan leikkiä myös liikuntatunnilla. Oppilaat voivat pohtia, miten erilaiset eläimet (hevoset, lohikäärmeet, kissat, koirat, mitkä tahansa eläimet, joita oppilaat keksisivät) liikkuvat ja näin oppilaat pääsevät myös liikkumisen avulla kokemaan eläinten liikehdintää. Jos opettaja haluaa voi aiheeseen liittyviä lauluja myös laulaa musiikin tunnilla. Lapsen oma elämismaailma on näin lähtökohtana muotoilukasvatukselle ja suunnittelulle ja lapsi on silloin kokijana, tekijänä sekä merkitysten antajana (Kenttälä, M. 2009, 26-27.)

”Hopoti, hopoti, hopotihoi!

Hopoti, hopoti, hopotihoi!

Varsa hypähtäen hirnuu.

Lopoti lopoti lopoti loi,

voita valpuri kirnuu.

Voin minä voitelen leivälle,

leivän vien minä varsalle,

sitten ei varsani pelkää!

- Hei, jospa pääsisin mä selkään!

Kopoti kopoti kopoti koi!

Joutuhuin varsa nyt juoksee.

Hopoti hopoti hopoti hoi!

Vie minut mummoni luokse.

Yli vuorien laukataan,

poikki merien kahlataan.

mummo kakkuja paistaa,

tekisi mieleni maistaa. ”

~Suonio~

(Helakisa, 1981, 27).

" Hei minun ratsuni!

Hei minun ratsuni

vanha hopea!

Juokse ja lennä,

olethan nopea,

anna mennä!

Huimassa lennossa

ylitse puron

ratsulta helähtää

maahan rauta.

Seis, ei auta.

Pysähdy kimo,

jäädään tähän,

kengitän sinun

tuliset jalkasi.

Levätään vähän.”

~Eeva-Liisa Manner~

(Helakisa, 1981, 28).

Tähän käytetään aikaa noin noin viikko, jolloin silloin tällöin otetaan eläin aihetta ja virkistetään oppilaiden muistia eläimistä ja runoja voidaan harjoitella äidinkielen tunneilla sekä hyvissä sopivissa väleissä (esim. ennen ruokailuun menoa). Näin oppilaat oppivat runot ja saavat ´maistella´ niitä rauhassa. Liikuntatunnilla voitaisiin miettiä, miten eri elämet liikkuvat ja liikkua samalla tavalla. Ympäristöopin tunnilla voitaisiin tutustua eläinten elämään; elinympäristöön, ravintoon, yms. Tämän jälkeen oppilaat saavat keksiä tarinoita eläimistä. Olen itse innostunut Tragetonin menetelmästä lukemaan oppimiseen kirjoittamisen avulla, joka mahdollistaa itsessään kirjoittamisen prosessuaalisen luonteen (Trageton, A. 2007, 17). Olen omien oppilaideni (ensimmäinen vuosiluokka) käyttänyt menetelmää ja tietotekniikan tuominen opetukseen on myös osa ops:sia ja oppilaille hyvin motivoivaa.

Oppilaat olisivat näin saaneet maistella ja mutustella elämiä monin eri keinoin ja saisivat miettiä näistä elämistä tarinoita. Oppilaat saisivat sadutuksen avulla (Karlsson, L. 2005) keksiä tarinoita elämistä. Oppilaat saisivat prosessikirjoituksen tyyliin korjailla ja parannella satuaan ja muokkailla sadun tapahtumia. Jos oppilaan omat taidot kirjoittamisessa eivät ole vielä kehittyneet, voi opettaja tai joku muu aikuinen auttaa tarinan kirjoittamisessa. Tarinoita voidaan kirjoittaa opettajan ja oppilaiden halujen ja taitojen mukaan yksin, pareittain tai ryhmätöinä. Keskustelua tarinoista ja niiden ´jalostamisesta´ käydään opettajan johdolla yhteisesti tai itsenäisesti pohtien. Yhteisissä tehtävissä harjoitellaan kuvailemista, perustelemista ja esittämistä. Suunnittelua ja muokkaamista voi tehdä draamaharjoituksina, muovailuvahamuotoiluna, piirtämällä, maalaamalla, kirjoittamalla, rakentelemalla, tuunaamalla ja luonnostelemalla. (Kenttälä, M. 2009, 28). Näin esineiden havainnointi ja tutkiminen perehdyttävät oppilasta oman hahmonsa luomiseen sekä pohtimaan erilaisia muotoja ja yksityiskohtia omassa hahmossaan. Lisäksi oppilas havainnoimalla sekä tutkimalla esineitä, oppilas tutustuisi muotoiluun liittyvien tekijöiden, kuten esteettisyyteen, ergonomiaan, ekologisuuteen, ekonomisuuteen ja eettisyyteen. (Kenttälä, M. 2009, 28). Sanat ovat vaikeita ja varmasti vaativat lapsille avaamista, mutta voidaan käyttää yleissivistyksen avaamisena. Lisäksi oppilas oppisi mitä kaikkia asioita tuotteen suunnittelussa ja valmistuksessa tulee ottaa huomioon. Keppieläimen valmistamisessa oppilas voisi ergonomiaa miettiä kepin pituutta omaan pituuteensa nähden sekä keppieläimen pään korkeutta ja mahdollisimman hyvää leikkiergonomiaa. Jokainen lapsi saisi miettiä oman eläimensä esteettisyyttä omasta lähtökohdastaan käsin; mistä väreistä, muodoista ja yksityiskohdista minä pidän ja mitkä toimivat omassa suunnitelmassani ja työssäni? Ekologisuutta ja ekonomisuutta voitaisiin miettiä mm. siinä, minkä verran materiaalia tarvitaan ja miten sitä käytetään. Opettaja voisi yhdistää mahdollisesti matematiikkaa sopivissa määrin materiaalien arvon laskemisessa. Oppilaat saisivat myös miettiä mitä materiaaleja voisi käyttää, jotta saataisiin kierrätystä ja jo olemassa olevia materiaaleja käytettyä ja yhdistettyä omaan suunnitelmaan.

Tarinoita voisi prosessivaiheessa lukea ääneen luokassa, jolloin oppilaat voisivat antaa myös palautetta toistensa tarinoista ja opettaja sekä mahdollisesti muut oppilaat voisivat näin ohjata oppilaiden prosessia ja tarinoiden kehittymistä. Valmiille tarinoille piirrettäisiin niiden päähahmon kuva. Valmiit tarinat luettaisiin luokassa, jotta kaikki kuulisivat ne ja näin tarinat saisivat niille kuuluvaa huomiota. Ne voitaisiin laittaa esille luokkaan kuvien kera ja esitellä myös tällä tavalla. Näitä tarinoita ja kuvia käytettäisiin oman suunnittelun lähtökohtana.

Kuvat ja tarinat olisivat oman tuotesuunnittelun osa sekä ohjaisivat oppilaiden tuotteen valmistamista. Luokka tai pienryhmät voisivat yhdessä miettiä minkä mallisia ´hepat´ ovat, mitä niillä on, mitä niillä ei ole ja näin luoda hieman raameja oppilaan omalle suunnittelulle. Omat ideat ja keksinnöt toteutuksessa olisivat enemmän kuin tervetulleita, eikä olisi tarkoitus, että oppilaat pysyisivät tiukasti omassa suunnitelmassaan vaan he voisivat mahdollisuuksien mukaan muokata suunnitelmaansa tuotteen valmistusvaiheessa. Idea omaan eläin hahmoon tulisi kuitenkin omasta tarinasta. Opettaja voisi tarinan kirjoitusvaiheessa ohjata oppilaitaan miettimään, millaiselta eläinhahmo näyttää ja minkälaisia yksityiskohtia siinä olisi. Tämä edesauttaisi myös rikkaampaan kieleen kirjoittamisessa sekä huomioimaan yksityiskohtia tarinan kirjoittamisessa.

Oppilaat saisivat käyttää materiaalina vanhoja villasukkia, hupaa, valmista pyöreää rimaa sekä mahdollisia muita välineitä ja materiaaleja, joita he tarvitsisivat. Kierrätys olisi yhtenä tausta-ajatuksena suunnittelulle, kuten ops:issakin mainitaan (opetussuunnitelman perusteet 2004, 38). Työhön voitaisiin käyttää niin paljon kierrätysmateriaaleja, kuin oppilaat ja opettaja vain keksisivät käyttää. Näin toteutuisi ajatus, että jo pienestä pitäen kasvatetaan siihen, että arvostetaan materiaalia sekä mietitään materiaalin elinkaarta. Oppilaat miettivät kuluttamista ja tavaroiden uudelleen käyttämistä. Jos opettaja on rohkea voivat oppilaat myös miettiä omia ratkaisujaan keppieläimen kokoamiselle. Yhdessä voitaisiin miettiä, mitä osia eläimessä on ja miten ne voitaisiin yhdistää. Näin oppilaat saisivat hieman myös miettiä ongelmaratkaisun kautta rakenteellisia asioita. Tosin opettajalla olisi oltava vahva ohjaus, jotta oppilaiden ratkaisut onnistuisivat sekä olisivat toimivia.

Ensimmäisen vuosiluokan oppilailla on kaksi tuntia käsityötä viikossa. Opettaja voi pitää pajapäiviä projektin toteutuksen ajan tai käyttää luokan käsityötunteja keppieläimen valmistamiseen, sen mukaan, miten hän kokee sen mielekkäimmäksi. Melko laaja projekti on äidinkielen, ympäristö- ja luonnontiedon, matematiikan ja käsityön yhdistämisessä ja vie varmasti aikaa. Mutta toisaalta on varmasti antoisa, kasvattava sekä ikimuistoinen oppilaille.

Jos on aikaa, voidaan valmiista keppieläimistä keksiä esityksiä (käyttäen pohjana oppilaiden keksimiä tarinoita). Valmiita projekteja voitaisiin ´juhlistaa´ luokassa kutsumalla vanhemmat luokkaan ja esittää mahdollisia näytelmiä ja esityksiä vanhemmille. Näin projektiin saataisiin mukaan leikki, joka alkuopetuksessa on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää lasten kokemusten ja oppimisen luomiselle.

Projektissa eriyttäminen voisi tapahtua niin, että näppärät, nopeasti valmiit oppilaat voisivat tehdä eläimilleen yksityiskohtia halunsa ja ideoidensa mukaan. Virkkaamalla suitset tai tekemällä ommeltuja yksityiskohtia, oppilaat voisivat personoida eläimiään vielä entisestään. Myös eläinten ´lisävarusteet´ voisivat olla eräs eriyttämisen keino. Oppilaat ovat usein hyvin kekseliäitä tekemään kaikkea ´tilpehööriä´ omille eläinhahmoilleen. Kirjoitustehtävä eriyttää oppilaita joka tapauksessa; taitavat, jo sujuvasti kirjoittavat oppilaat kirjoittavat usein jo monipuolisempaa ja rikkaampaa kieltä, ja opettaja voi ohjata heitä vielä entisestään tähän suuntaan. Vastaavasti heikommin kirjoittavia opettaja voisi tukea oikeakielisyyttä sekä kirjoituksen virheitä korjaten.

Tekniikoita, joita projektissa käytetään, ovat mm. ompelu ja erilaiset käsin ompelupistot, harjan voisi toteuttaa ryijynukka-tekniikalla, myös applikoinnin alkeita harjoiteltaisiin koristeiden tekemisessä. Jokainen oppilas voisi miettiä mikä olisi paras pisto ja ommel juuri hänen eläimeensä ja hänen yksityiskohtiensa toteuttamiseen, opettajan ohjauksessa tietenkin. Opettaja voisi koulun materiaalien mukaan tarjota oppilaalle mahdollisuutta tehdä mm. harjan (tms.) moppilangasta tai trikoo- tai ontelokuteesta.

Koko projektin tavoitteena olisi tuoda oppilaan omaa tekstiä esille ja hyödyntää 7vuotiaan mielikuvitusta. Vapaalle, luovalle kirjoittamiselle ei tiukassa aikataulussa useinkaan tunnu löytyvän aikaa ekaluokalla. Opettaja voisi toteuttaa projektin, jossa yhdistetään käsityötä, äidinkieltä sekä mahdollisesti ympäristö- ja luonnontietoa. Näin tuotesuunnittelulle saataisiin oma osuutensa ja oppilaiden omaa mielikuvitusta sekä luovuutta voitaisiin käyttää hyväkseen ja oppilaita saataisiin aktivoitua eri tavoin kuin ensimmäisellä luokalla yleensä käsitöiden kohdalla.

Keppieläimen työvaiheet

1. Piirretään kaavat silmiä, korvia ja muita pään yksityiskohtia varten. Kaavan osat kiinnitetään nuppineulalla kankaalle ja leikataan huovasta tai muusta purkautumattomasta kankaasta.

2. Osat kannattaa kiinnittää paikalleen nuppineuloin, jotta ne pysyvät paikoillaan. Osat ommellaan kiinni oikeille paikoilleen. Jokainen miettii (ja opettaja ohjaa) parhaat pistot omaan työhönsä ja omalle taitotasolleen sopivaksi.

3. Puurimasta mitataan ja sahataan sopivan mittainen keppi vartta varten. Oppilas saa samalla harjoitella sahaamista sekä turvallista työskentelyä teknisen työn luokassa. Sahatun kepin päät hiotaan hiekkapaperilla pyöreämmäksi ja siistiksi. Toinen pää pitää olla todella siisti ja hienosti hiottu, mutta toisen pään voi jättää vähän ´krouvimmaksi´. Puuriman voi halutessaan maalata tai petsata, jos se on osa oppilaan suunnitelmaa.

4. Opettaja poraa rimaan reijän (tätä käytetään avuksi varren ja pään yhdistämisessä) tai jos koululta löytyy käsiporia, oppilas voi porata reijän myös itse. Rima kannattaa kiinnittää hyvin höyläpenkkiin, jotta se pysyy paikallaan ja poraaminen helpottuu.

5. Pää täytetään vanulla.

Pää ja keppi yhdistetään; keppi pujotetaan vanutäytteiseen päähän ja vahvalla langalla sidotaan villasukan pää kiinni keppiin pujottamalla lanka aina kierroksen tai kahden jälkeen reijästä läpi.