maanantai 12. marraskuuta 2012

Laiva

Aiheena: Selkämeri
Materiaali: puu

Saimme puutyötekniikoiden jakson aiheeksi Selkämeren. Katselimme aiheesta pienen videopätkän, jonka aikana saimme piirtää mitä aihe toi mieleemme. Minun paperissani oli hylje, purjeven, kaisloja ja majakka. Koska ohjaajamme vahvasti ohjasi meitä tekemään laivan, päädyin siihen, etten uskalla lähteä kokeilemaan ja kikkailemaan ja päädyin valmistamaan laivan.

Saimme mäntylautaa 2 x 4" 33cm, joten se määräsi laivan pituuden.
1. Piirsin laudanpalan ympäri keskiviivan sekä keulan muotoa sahauksen helpottamiseksi.

 Kuvassa lauta kiinnitettynä höyläpenkkiin. Kuvassa näkyy piirtoviivat (vaikkakin heikosti).

2. Tämän jälkeen sahasin keulan muodon, sahaten palat pois keulan molemmilta puolilta.
3. Kauniimpaa ja pyöreämpää muotoa keulaan, pohjaan ja laivan perään tein kavahöylällä sekä viilaamalla.


4. Tämän jälkeen piirsin hytin paikan laivan kanteen.
5. Taltalla aletaan ´kaivertamaan´ hyttiä. Sain tasaisemman lopputuloksen kun pienellä taltalla koversin (ilman vasaraa) kevyesti puun pintaa, jolloin sain siloiteltua rouheammat taltan jäljet.



 6. Ja sitten lempivaiheeni; hionta. Hiomista, hiomista ja hiomista. Ensin 80hiomapaperilla ja sen jälkeen 120hiomapaperilla. Paras jälki ja helpointa hiominen oli kun työn kiinnitti pöytään ja hiekkapaperin sisälle laittoi puupalikan.
Hytin reunoja ja päätyjä oli lähes mahdoton hioa, joten tein parhaani (tai itseasiassa sen verran kuin hermot kesti) ja loput joko jää sellaiseksi kuin on tai fiksailen sitä ennen pintakäsittelyä.


7. Masto kiinnitettiin poraamalla pylväsporakoneella1cm reijän (rima oli 1cm leveää).
(onneksi työkaverini oli pitämässä teknisen työn tuntia kun menin poraamaan reikää. En ehkä olisi tajunnut, että koneeseen voi laittaa rajoittimen, ettei reikä mene pohjasta läpi :)).


Tähän asti olen siis saanut laivani nyt. Torstaina selviää, millaisen pintakäsittelyn laivani saa. Jäin myös miettimään teenkö laivaani puomin ja/tai köydet. No, jätän asian muhimaan. Tähän mennessä olen superonnellinen, että sain laivan näinkin pitkälle valmiiksi, ja melko omin avuin!

1 kommentti:

  1. Hieno se on jo nyt! Ajattelitko tehdä siihen purjeen? En tiedä laivoista/veneistä yhtään mitään, mutta purje vois näyttää tuossa kivalta! :)

    Minunkin olisi tarkoitus tehdä tänä vuonna yksi talttaustyö. Ajattelin tosin tehdä perinteisen puukauhan, toivottavasti käyttökelpoisen sellaisen. ;D

    VastaaPoista